Eilinen ja tää päivä on taas menneet kotona ollessa. Eilen oli kaks työhaastattelua ja jätin työpäivän väliin kun olisin joutunut ainakin puolet olemaan poissa viiden tunnin työpäivästä. Toinen paikka varmistui jo eilen ja toisen pitäis varmistua loppuviikosta. Jos en saa sitä työtä mikä on vielä varmistumatta, aloitan 11.5. liittymämyyjänä Donetolla. Toinen hakusessa oleva paikka on ABC:lle. Joko Haminaan tai Pyhtäälle. Saas nähdä kuinka käy. Joka tapauksessa tän hetkinen työpaikka vetelee viimeisiään mun osalta. Illalla sain puhelun vielä srk:lta. Hakivat pariks viikoks kerho-ohjaajaa. Pyysin töistä vapaata ja kun sain luvan olla 2vk poissa niin paikka olikin jo mennyt. Tää päivä on vielä tämmönen kotonaolopäivä ja huomenna sitten taas ihan normaalisti töihin. Odottelin tänään ilmoitusta toisen ohjaajan sijaisuudesta samaan paikkaan mutta eipä ole kuulunut. Joten back to work...

Viikonloppuna olisin saanut nukkua pitkään. Lauantaina heräsin 7.15 ja sunnuntaina 5.25. Se siitä nukkumisesta... Neuloin kun isäntä nukkui...

1240310655_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tiskirätti, lankana anttilan veera, harmaa ja vihreä. Puikot oli 2,5mm. Oli ihan kiva ja nopea tehdä. Yksinkertaisena toi lanka ei oikein toimi. Edellisestä rätistä tuli tosi harva vaikka oli ohuet puikot. Kuva vanhassa puhelimessa, yritän joskus kikkailla tänne...

Tiskirätin teosta innostuneena lauantain kauppareissulla mukaan tarttui tämä:

1240310863_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Novitan vihreää luxus cottonia kerä. Tälle on jo suunnitelma valmis, ohjetta ei ole. Katsotaan mitä saan aikaan....

Lisäks ompelin En Pointeihini toisen napin takaisin kiinni. Teki mieli neuloa uudet tossut itselle. Ohje ja lanka oli omasta takaa...

1240311236_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Lidlin colorado(?), aika kirkas lanka mut tuleepahan pirteät tossut... :D Ohje on kirjasta jonka löysin joulun alla sokoksesta:

1240311356_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Villit silmukat: Sukkia. Tähän samaan pitäis olla lapaskirjakin, mut ei ainakaan mun silmiin ole osunut... Onko joku muu nähnyt?

Mut nyt alkaa olla leipätaikina kohonnut. Ohje löytyi joskus Hansun blogista. Lähden leipomaan... Jos viikon aikana ei mitään valmistu niin varmaan seuraava postaus käsittelee melko pitkälti koiranpentuja... Perjantaina Karkkilaan vihdoinkin katsomaan meidän tulevaa pentua!